Neljä vuotta sitten istuin koulun penkillä vielä hyvin onnellisena ja ilman mitään huolia.
Tunsin koko ajan että tänään tapahtuu jotain ja mietin että mikä.
Pääsin koulusta sinä päivänä 14.30 ja se oli tiistai päivä. Lähdin kävellen kotiin ja koko matkan päässä pyöri jäänkö auton alle vai mitä nyt oikeen tapahtuu, ei en jääny auton alle. Kotiin päästyä ajattelin että kun kerta ei oo tapahtunu vielä mitään niin tuskin sitten tapahtuukaan, että se olis jo tapahtunu jos olis.
Klo. 17. aikoihin menin laittaan Eetua kuntoon ratsastus tuntia varten minkä mun täti piti meille.
Alku tunti meni huonosti mikään ei oikeen onnistunu, mutta loppua kohden se alko sujuun paremmin.
Kun oltiin löydetty loppu tunnista Eetu-hevosen kanssa yhteinen sävel sille tunnille, niin Eetu vaihto yhtäkkiä laukasta raviin ja ensin mun vasen jalka irtos jalustimesta ja sen jälkeen irtos oikee jalka jalustimesta ja sitten se oli menoo. Hetken päästä kun olin tippunu niin mun täti tuli kiireellä nostaan mut ylös siitä maasta ja Eetu palas kattoon mihin se ratsastaja oikeen jäi. Päätä särki ihan kauheesti ja oksetti silti tätini nosti mut takasin Eetun selkään ja laitto mut sen saman kohdan missä tipuin ravaan ja sen jälkeen tuli kiire kotiin, onneks kenttä oli ihan meidän kodin vieressä. Täti jäi Eetun hoitaan pois ja mummi vei mut kotiin. Kotiin päästyä menin heti nukkuun vaikka mummi sano että nyt pitäis lähtee lääkäriin no minä olin niin tyhmä etten lähteny.
Seuraavana aamuna olo oli ihan ok, mutta silti jouduin jäämään kotiin lepään. Aamupäivällä sanoin mummille että nyt olo on niin hyvä että haluan mennä ratsastaan ja tietysty pääsin kun halusin. Hevosen selässä olo alko paheneen ja kypärä päässä alko kiristään ihan liian paljon joten oli vietävä hevonen tarhaan ja ite mennä takasin sisälle lepäämään, kun sisälle pääsin en enään pysyny pystyssä ja sitten tuli kiire lähtee lääkäriin ja siitä se helvetti sitten alko. Täydellinen elämä loppu ja epäonnen elämä sai alkunsa.
Mitä sitten tippumisesta seurasi - oikean olkapään posterioriset luksaatiot, eli olkapää meni pois paikoiltaan taaksepäin mikä ei oo kovin yleistä. -09 ja -10 tehtiin kapselin kiristysleikkaukset Helsingissä Diacorin yksityissairaalassa jotka Heliön Harri teki. -10 Heliö päätti toisen olkapää leikkauksen jälkeen kun olkapää ei yksinkertasesti alkanu kiinnittyyn, että Töölön sairaalaan tietokonekuviin mentävä. Tietokone kuvista löytyi vihdoinkin sillon se oikea vika, olkapäässä ei ollut kuppia pitämässä sitä paikoillaan.
Norjasta löytyi Ludvigsen joka oli tehnyt 3 olkapään kuppileikkausta aiemmin ja lupasi sitten leikata mun olkapään. Olkapäähän rakennettiin kuppi Oslossa 23.5.11. Olkapää alkoi hienosti paraneen ja luutuminenkin kävi tosi nopeesti, mutta sitten 24.12.11 jouluaattona tuli takapakki mitä ei osattu enään odottaa. Meille jaettiin joululahjoja, kun tunsin että nyt olkapäässä ei ollut kaikki hyvin. Otin joululahja paketin käsiin ja olkapäästä kuulu naksahdus ja kauhee särky valtas koko olkapään ja olkavarren, menin kauheella kiireellä peilin eteen kattoon mitä oli tapahtunut ja tajusin että se oli siinä, olkapää oli pettänyt ja loppu joulu oli pilalla. En halunnut kertoo viä kellekkään olin ihan hiljaa ja sinnittelen kipujen kanssa ja pidin toisella kädellä kipeestä kädestä kiinni. En halunnut pilata toisten joulua kertomalla, no illemmalla sitten uskallauduin kertoon mummille asiasta kyyneleet valuen ja eihän sitä kukaan voinut uskoo todeks, koska niin ei pitänyt enään käydä. 10.1.12 mentiin Heliön vastaanotolle ja se sitten vahvisti että olkapää on poissa paikoiltaan ja että olkapää pitää leikata. Harmitti,suututti ja raivostutti vaikka aavistin sen jo. 28.3.12 Ludvigsen Oslosta ilmotti mulle sähköpostilla että olkapää täytyy jäykistää, koska muuta ei ollut enään tehtävissä tän olkapään kohdalla. 5.4.12 mentiin Heliön vastaanotolle ja Heliö kerto hyviä uutisia , mulle oli löytynyt Suomesta lääkäri leikkaan olkapään, Ilkka Sinisaari. Sinisaari tuli leikkaan olkapään Diacoriin 3.5.12 ja Heliö oli mukana leikkauksesta mikä oli mulle tosi tärkee asia. Heliö oli tuttu ja turvallinen niin oli helppo mennä leikkaukseen.
3.5.12 tuli viimeinkin loppu oikean olkapään sijoiltaan menoon. Heliö jäi mun hoitavaks lääkäriksi, mutta nyt siirryn Orttoniin Sinisaarelle. 20.11 mennään Sinisaaren vastaanotolle kuulemaan jatkosta ja viimesestä operoinnista.
Nyt on 4 vuotta takana tätä kipu helvett*ä ja vaikka onkin ollut tosi rankkaa aikaa en vaihtais tätä kokemusta mihinkään, tää jos joku on kasvattanu henkisesti. Ilman tätä en olis tutustunu norjalaisiin ja saanu niistä ystäviä. Iso kiitos Harri,Tom ja Ilkka että ootte auttanut olkapään kanssa! Ilman teitä tässä ei oltais olkapään kanssa menossa. Parhaimmat lääkärit oon saanut!
Tunsin koko ajan että tänään tapahtuu jotain ja mietin että mikä.
Pääsin koulusta sinä päivänä 14.30 ja se oli tiistai päivä. Lähdin kävellen kotiin ja koko matkan päässä pyöri jäänkö auton alle vai mitä nyt oikeen tapahtuu, ei en jääny auton alle. Kotiin päästyä ajattelin että kun kerta ei oo tapahtunu vielä mitään niin tuskin sitten tapahtuukaan, että se olis jo tapahtunu jos olis.
Klo. 17. aikoihin menin laittaan Eetua kuntoon ratsastus tuntia varten minkä mun täti piti meille.
Alku tunti meni huonosti mikään ei oikeen onnistunu, mutta loppua kohden se alko sujuun paremmin.
Kun oltiin löydetty loppu tunnista Eetu-hevosen kanssa yhteinen sävel sille tunnille, niin Eetu vaihto yhtäkkiä laukasta raviin ja ensin mun vasen jalka irtos jalustimesta ja sen jälkeen irtos oikee jalka jalustimesta ja sitten se oli menoo. Hetken päästä kun olin tippunu niin mun täti tuli kiireellä nostaan mut ylös siitä maasta ja Eetu palas kattoon mihin se ratsastaja oikeen jäi. Päätä särki ihan kauheesti ja oksetti silti tätini nosti mut takasin Eetun selkään ja laitto mut sen saman kohdan missä tipuin ravaan ja sen jälkeen tuli kiire kotiin, onneks kenttä oli ihan meidän kodin vieressä. Täti jäi Eetun hoitaan pois ja mummi vei mut kotiin. Kotiin päästyä menin heti nukkuun vaikka mummi sano että nyt pitäis lähtee lääkäriin no minä olin niin tyhmä etten lähteny.
Seuraavana aamuna olo oli ihan ok, mutta silti jouduin jäämään kotiin lepään. Aamupäivällä sanoin mummille että nyt olo on niin hyvä että haluan mennä ratsastaan ja tietysty pääsin kun halusin. Hevosen selässä olo alko paheneen ja kypärä päässä alko kiristään ihan liian paljon joten oli vietävä hevonen tarhaan ja ite mennä takasin sisälle lepäämään, kun sisälle pääsin en enään pysyny pystyssä ja sitten tuli kiire lähtee lääkäriin ja siitä se helvetti sitten alko. Täydellinen elämä loppu ja epäonnen elämä sai alkunsa.
Mitä sitten tippumisesta seurasi - oikean olkapään posterioriset luksaatiot, eli olkapää meni pois paikoiltaan taaksepäin mikä ei oo kovin yleistä. -09 ja -10 tehtiin kapselin kiristysleikkaukset Helsingissä Diacorin yksityissairaalassa jotka Heliön Harri teki. -10 Heliö päätti toisen olkapää leikkauksen jälkeen kun olkapää ei yksinkertasesti alkanu kiinnittyyn, että Töölön sairaalaan tietokonekuviin mentävä. Tietokone kuvista löytyi vihdoinkin sillon se oikea vika, olkapäässä ei ollut kuppia pitämässä sitä paikoillaan.
Norjasta löytyi Ludvigsen joka oli tehnyt 3 olkapään kuppileikkausta aiemmin ja lupasi sitten leikata mun olkapään. Olkapäähän rakennettiin kuppi Oslossa 23.5.11. Olkapää alkoi hienosti paraneen ja luutuminenkin kävi tosi nopeesti, mutta sitten 24.12.11 jouluaattona tuli takapakki mitä ei osattu enään odottaa. Meille jaettiin joululahjoja, kun tunsin että nyt olkapäässä ei ollut kaikki hyvin. Otin joululahja paketin käsiin ja olkapäästä kuulu naksahdus ja kauhee särky valtas koko olkapään ja olkavarren, menin kauheella kiireellä peilin eteen kattoon mitä oli tapahtunut ja tajusin että se oli siinä, olkapää oli pettänyt ja loppu joulu oli pilalla. En halunnut kertoo viä kellekkään olin ihan hiljaa ja sinnittelen kipujen kanssa ja pidin toisella kädellä kipeestä kädestä kiinni. En halunnut pilata toisten joulua kertomalla, no illemmalla sitten uskallauduin kertoon mummille asiasta kyyneleet valuen ja eihän sitä kukaan voinut uskoo todeks, koska niin ei pitänyt enään käydä. 10.1.12 mentiin Heliön vastaanotolle ja se sitten vahvisti että olkapää on poissa paikoiltaan ja että olkapää pitää leikata. Harmitti,suututti ja raivostutti vaikka aavistin sen jo. 28.3.12 Ludvigsen Oslosta ilmotti mulle sähköpostilla että olkapää täytyy jäykistää, koska muuta ei ollut enään tehtävissä tän olkapään kohdalla. 5.4.12 mentiin Heliön vastaanotolle ja Heliö kerto hyviä uutisia , mulle oli löytynyt Suomesta lääkäri leikkaan olkapään, Ilkka Sinisaari. Sinisaari tuli leikkaan olkapään Diacoriin 3.5.12 ja Heliö oli mukana leikkauksesta mikä oli mulle tosi tärkee asia. Heliö oli tuttu ja turvallinen niin oli helppo mennä leikkaukseen.
3.5.12 tuli viimeinkin loppu oikean olkapään sijoiltaan menoon. Heliö jäi mun hoitavaks lääkäriksi, mutta nyt siirryn Orttoniin Sinisaarelle. 20.11 mennään Sinisaaren vastaanotolle kuulemaan jatkosta ja viimesestä operoinnista.
Nyt on 4 vuotta takana tätä kipu helvett*ä ja vaikka onkin ollut tosi rankkaa aikaa en vaihtais tätä kokemusta mihinkään, tää jos joku on kasvattanu henkisesti. Ilman tätä en olis tutustunu norjalaisiin ja saanu niistä ystäviä. Iso kiitos Harri,Tom ja Ilkka että ootte auttanut olkapään kanssa! Ilman teitä tässä ei oltais olkapään kanssa menossa. Parhaimmat lääkärit oon saanut!
7.10.2008.
Hanna
Hanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti