Tää alkaa tuntua jo ihan sanoinkuvailettomalta. Tilanne yksinkertasesti vaan huonompaan menossa. Päivä päivältä huonommaksi. Yöt on ihan järkyttäviä. En pysty yhtään liikahtamaan tai tunnen kuinka koko oikea yläraaja liikahtelee pahasti ja kivuliaasti eri kohdista. Jo käveleminenkin tekee pahaa. Tunnen kävellessäkin kuinka eri osat liikkuu. Tää on täyttä tuskaa jo. Pystyssä oleminen alkaa tekeen pahaa jo. Hartiakin on tippunut pahasti alas. Lapaluukin on vielä pahemmin. Tuntuu siltä kun mikään ei tuolla pysyis omalla paikallaan. Tuntuu välillä siltä kun verenkierto loppuis koko kädessä. En oo koskaan ennen tuntenut näin pahasti tän käden kanssa. Olkapään aluekkin on ihan kamalan tuntunen. Mikään ei tunnu olevan koko raajassa hyvin. Suihkussakin täytyy olla kantoside. Oikea yläraaja ei kestä enään hetkeäkään ilman tukea.
Tilanne ei oo koskaan ennen ollu tai tuntunut edes näin pahalta.
Nyt tarvitaan hyvin pikaisia päätöksiä ja käsi tarvii todella nopeasti avun.
Tää on vaan niin kivuliasta. Ihan kylmänhikikin tulee tästä kivun määrästä. Tää on aivan kamalaa.
Miten tää voi olla vielä pahempi kun olkapään sijoiltaan meneminen? En tiedä, mutta vastauksen haluan tähänkin.
Viides vuosi jo menossa tän käden kanssa niin kyllä alkaa jo pikku hiljaa riittämään.
Välillä on hyviä aikoja, mutta aina tapahtuu jotain ja alkaa paha ja kuoppainen ala mäki.
Nyt ei auta kun toivoa, että saisin pian avun. Haluaisin päästä jo miettimään tulevaisuutta ilman kipuja ja käden takapakkeja.
Öisin kun on todella vaikeaa ja liian kovia kipuja niin miettii miksi, miksi juuri minä olen tässä tilanteessa. Sitä meistä ei kukaan tiedä. Jostain syystä juuri mun pitää kulkea käden kanssa tää kuoppainen polku. Todellinen elämän koulu. Välillä harmittaa kun en pääse mihinkään kotoo vaan joudun olemaan kipujen 'vanki' ja elää käden ehdoilla, tai suututtaa kun en pärjää ilman apua vaikka kuinka haluaisin itse tehdä kaiken ja pärjätä ilman mitään apua, välillä jo pelkän avun pyytäminen tuntuu niin vaikeelta kun harmittaa. Kyllä suoraansanottunu inhottaa välillä kuulla kun joku kertoo että olin siellä ja tein sitä ja tätä, sillon tulee se että minäkin haluan.
Kovien särkyjen kanssa eläminen ei todellakaan oo helppoo. Päivät pitkät miettii sitäkin tuleeko koko oikee yläraaja enään toipuun vai onko sen matka päättymässä. Mitään ei koskaan tiedetä etukäteen, mutta siltä luotan viimeseen asti että aina löydetään joku ratkasu tähän vielä. Pakko löytyä. Onneks en tiedä mitä huominen tuo tullessaan vaan nään sen vasta huomenna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti