Ajattelin kirjoittaa tännekkin tätä olkapää stooria alusta lähtien. Eli kaikki alkoi; Tipuin hevosen selästä 7.10.2008. Sain pahan aivotärähdyksen enkä sen vuoksi heti tuntenut mitä oikealle olkapäälle oli tapahtunut. Kun toivon aivotärähdyksestä niin aloin tuntena, että oikeassa olkapäässäni ei ole kaikki kunnossa (noin viikko tippumisen jälkeen.) Oikea olkapääni naksahteli pahan tuntuisesti ja tunsin ettei kaikki ole nyt hyvin. Menimme Tampereen yliopistolliseen sairaalaan (Tayssiin) siitä. Siellä minua ja tuntemuksiani ei uskottu lainkaan. Olkapäätä kuvattiin röntgen kuvilla ja otettiin myös muutaman kerran mangeettikuvat. Sitten tuli marraskuussa 2008 reumalääkäri kuvoihin mukaan ja hän teki olkapään liikutuksen nukutuksessa tammikuussa 2009. Liikutuksessa oli kuulunut paha naksahdus ja sen jälkeen olkapääni ei enään pysynyt ollenkaan paikoillaan. Oikea olkapääni meni takakautta pois sijoiltaan. Kärsin kovista säryistä enkä saanut Tayssista apua. Laittoivat vain kuntoutukseen ja psykiatriselle puolelle ja sanoivat että heitän itse olkapäätäni pois sijoiltaan. Jäin myös silloin ensimmäisen kerran sen vuoksi luokalle.
Kesäkuussa 2009 tilanne vain paheni entisestään ja isovanhempani päättivät että he kustantavat yksityisen puolen. Löydettiin Heliön Harri Diacorin yksityissairaalasta Helsingistä. Pääsin Heliön vastaanotolle ja hän sanoi heti että olkapää on leikattava pian. Tehtiin kapselin kiristys.Oikea olkapääni leikattiin siis ensimmäisen kerran 22.6.2009. Olkapää parani ja oli hyvä kunnes helmikuussa 2010 otin koulussa reppua selkään ja oikea olkapääni naksahti pois sijoiltaan. Otimme Heliöön yhteyksiä ja hän sanoi että on leikattava uudelleen kapseli. Olkapääni leikattiin toisen kerran10.3.2010. Sen jälkeen olkapääni tuntui taas hyvältä, mutta 8viikkoa sen jälkeen horjahdin rappusissa ja otin oikealla kädellä kiinni kaiteesta ja se oli taas siinä. Sitten Heliö päätti että olkapääsä li otettava tietokonekuvat. Tietokonekuvat otettiin Töölön sairaalassa Syyskuussa 2010. Kuvissa näkyi että oikean olkapääni kuppi oli vajaa. Heliö otti tietokonekuvat mukaan Tanskaan ja löysi minulle kupin korjaavan lääkärin Tom Ludvigsenin Oslosta. Taas kerran koitimme saada apua Tayssista jotta olisin saanut maksusitoumuksen Oslon leikkaukseen mitä Tayssissa ei oltu tehty, mutta en saanut. Taas kerran Tayssissa sanoivat että kuntoutukseen, mutta ei olkapäätä voinut kuntouttaa kun se oli pois sijoiltaan. Leikkaus oli siis taas kerran maksettava oma kustanteisesti.. Oikean olkapään kuppi korjattiin Oslossa omakustanteisesti 23.5.2011. Leikkauksen jälkeen kävimme Tayssissa ortopedin vastaanotolla jossa hän myönsi, että oli tehnyt väärän päätöksen. Hänen mukaansa ei kuitenkaan ollut anteeksi pyydettävää.
Oikea olkapää oli puoli vuotta hyvä kunnes alkoi taas oireilemaan. Jouluaattona 2011 oikea olkapää lähti taas paikoiltaan pienen lahjapaketin nostamisesta. Tammikuussa 2012 menimme Heliön vastaanotolle ja hän kertoi ettei ollut enään muita vaihtoehtoja kun olkapään jäykistäminen. Mietimme asiaa pitkään ja hartaasti ja päätimme että enhän voi kovissa säryissä ja pois sijoiltaan olevan olkapään kanssa elää, siispä päädyimme jäykistykseen. Oikea olkapääni jäykistettiin 3.5.2012 Heliön ja Sinisaaren toimesta Diacorissa. Isovanhempani joutuivat tuonkin leikkauksen maksaan. Tänä keväänä kun tuli aika että piti oikeasta olkapäästä poistaa rauta ja ruuvit niin isovanhempani sanoivat, että nyt on tultava Tayssin vastaan ja onneksi Tayssi tuli vastaan asiassa ja sain maksusitoumuksen oikean olkapään raudan poistoon joka tehtiin Heliön toimesta Diacorissa 20.5.2013.
Oikea olkapääni on siis nyt jäykistetty eikä tule koskaan enään liikkumaan. Eli luudutettu lapaluuhun kiinni.
Vasen olkapääni meni sijoiltaan taakse päin 24.6.2013. Bussissa kun bussi jarrutti ja olin jäämässä pois otin vasemmalla kädellä kaiteesta kiinni ja samalla jarrutus repäsi vasemman olkapääni pois sijoiltaan. Menimme Heliön vastaanotolle 28.6.2013. ja totesi että olkapää on saatava pian paikoilleen ja ulkoratakiertoon. Epäonneksemme Diacorin henkilökunta oli juuri jäämässä kesälomalle eikä toimenpidettä pystytty siellä enään suorittamaan. Heliö oli pakotettu lähettämään meidät Tayssiin toivoen että vihdoin saisimme sieltä avun(MUTTA EI). Tayssissa olkapää laitettiin nukutuksessa paikoilleen, mutta aina kun olkapää oltiin saatu paikoilleen se oli lähtenyt heti uudestaan pois sijoiltaan siispä lääkärit olivat joutuneet pitämään olkapäätä paikoillaan niin kauan että saivat käden yksilölliseen tukeen. Kättä ei oltu laitettu ulkokiertoon vaan osottamaan eteenpäin. Seuraavana päivänä kun olin päässyt kotiin sairaalasta niin tuki alkoi painamaan pahasti vatsaani niin että vatsa alkoi turvota ja oksensinkin. Sitten oli palattava takaisin Tayssiin jossa tuki otettiin pois ja vasen olkapää lähti heti pois sijoiltaan. Lähettivät seuraavana päivänä kotiin. Heliön kanssa sovimme että olkapää leikataan 31.7.2013 Diacorissa hänen toimestaan ja Tayssissa alustavasti luvattiin maksusitoumusta usen eri lääkärin toimesta. Sanoivat että Heliön pitää pyytää sitä kun hän palaa takaisin lomalta töihin. Saimme Heliön kiinni 12.7. Ja hän sanoi että on mentävä takaisin Tayssiin ja siellä olkapää on laitettava uudelleen paikoilleen ja käsi saatava ulkoratakieroon, mutta tälläkään kertaa kättä ei laitettu ulkoratakieroon. Olkapääni ei ollenkaan tuntunut hyvältä kun se oltiin laitettu paikoilleen. Kotiin päästyämme katsoimme olkapäätä ja huomasimme että tunteeni osottautuivat oikeiksi, vasen olkapää ei ollut paikoillaan. Käsi oli vielä kaiken lisäksi sisäkierrossa tuki tyynyn päällä. Tuki oli pakko otettava seuraavana aamuna pois. Heliö lähetti maksusitoumus pyynnön Tayssiin 29.7.2013, mutta saimme kieltävän vastauksen. Eli en saanut maksusitoumusta leikkaukseen. Leikkauksen olisi pitänyt olla 31.7.2013. Diacorissa. Nyt vasen olkapääni on edelleen pois paikoiltaan kivut on ihan huipussa. Koko aika on todella tuskainen olo. En pysty nukkumaan öisin kun 3tuntia maksimissaan. Tilanne huononee joka päivä. Nyt olkapää olisi jo kiire leikata jos se halutaan pelastaa jäykistykseltä. Aika käy vähiin ja vauhdilla. Maksusitoumus vain tarvittaisiin että pääsisin leikkaukseen, mutta näyttää vahvasti siltä etten tule sitä ollenkaan saamaan. Olkapää on KIIRE leikata!!! Oikea olkapääni on siis jouduttu jo jäykistämään ja jos vasen olkapää aiotaan pelastaa niin nyt on päästävä nopeasti leikkaukseen! Oikeuden on tapahduttava edes tämän vasemman olkapääni kohdalla!!!
Isovanhempani ovat kustantaneet näitä leikkauksia,hoitoja,tutkimuksia jne, usean kymmenentuhannen euron edestä, joka olisi kuulunut yhteiskunnan hoidettavaksi jota pirkanmaan sairaanhoitopiiri ei ole mielestäni asianmukaisesti hoitanut eikä vastuutaan kantanut.
Nyt vain odottelen että pääsisin pikaisesti jollain tavalla leikkaukseen, jotta pääsisin elämään kivutonta ja mahdollisimman normaalia elämää mikä oikeutetusti kuuluisi minun ikäiselle nuorelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti