 |
| Kuukausi sitten leikkauksen jälkeen |
Ensimmäinen kuukausi menny kyllä taas kerran mielettömän nopeeta.
Tässä sen näkee kuinka nopeesti aika menee.
Kuukausi sitten tähän aikaan oltiin Diacorissa ja Ilkka oli moikkaamassa.
Mulla oli tosi ristiriitaset tunteet kun kello lähesty 3 ja täyty lähtee sairaalaan.
Päässä liikku vaan 'ei mä en halua enään leikkaukseen, mutta se on pakko.kumpa se olis jo ohi.'
Mua ei jännittäny yhtään eikä pelottanu, mutta en vaan enään halunnu neljänteen olkapää leikkaukseen.
Ja se lopullisuus jotenkin oli mulle peikko. Mua mietitytti tulevaisuus jäykistetyn olkapään kanssa.
Mietin miten tuun pärjään ja mitä kaikkee se tulee oleen.
Kun leikkauksesta heräsin en katunu yhtään että menin siihen. Musta tuli onnellinen ja ajatus kivuttomasta ja helpommasta elämästä palas. Muut ajatukset oli poissa. Se oli mahtavaa, kun tajus että nyt sijoiltaan meno on historiaa ja ne kauheimmat säryt mitä voi olla.
Sillon kun heräsin niin ensimmäinen ajatus ja kysymys niille oli 'missä norjalainen kantoside on?'
Se oli jääny leikkaus saliin niin ne haki sen sieltä. Heräämössä olin jonkun vähä yli 30min.
Klo.22 aikaan pääsin heräämöstä pois osastolle ja siellä mummi ja vaari mua jo odottelelikin.
Kun katoin puhelinta niin oli tullu monta puhelua ja yli 10 viestiä että kiitos kaikille huolen pidosta! Suurin osa niistä oli tullu Oslosta! Oli mulla hauskaa kun ne raukat oli jo ihan pelästyny kun mitään ei ollu kuulunu.
Mummi ja vaari totes siinä kun olin vähä aikaa ollu siinä osastolla niin olin kuulemma oma itteni pitkästä aikaa.
Nauroin ja olin ilonen, mutta välillä olinkin niiin vihanen ja kiroilin siinä mikä ei oo yhtään mua paitsi säryissä ja kun kiukuttaa ja paljon. Siitä tulikin mieleen että en oo kiroillu enään melki ollenkaan!! Ennen leikkausta joka toinen sana oli kirosana ja mummi sai kans kuulla vähä väliä kunniansa, mutta sen ymmärtää kun oli kovat säryt ja olin tosi vihanen jo.
Nyt oon taas oma itteni, se joka nauraa melki koko ajan ja on ilonen.
Välillä tai no aika usein menee viä hermot tähän olkapäähän ja rautaan. Rauta siä nyt aiheuttaa kaiken, mutta olkapäässä kun se on niin siinähän olkapää saa kuulla kunniansa aika usein.
Turvotus olkapäästä on aika hyvin poistunu, mutta viä on vähän.
Toissa yönä nukuin norjalaisen kantositeen ja sen vaarin tekemän tuen kanssa, niin hupsista aamulla kun heräsin tuki oli lattialla ja käsi nukku vattan päällä. Niin ei olis saanu tapahtua! Sori Harri, mutta en tiä miten niin kävi.
Oli kyllä yllättävän hyvä näköjään nukkua ilman sitä tukee. Käden oli paljon parempi!
Viime yöks laitoin diacorin kantositeen tuen kera ja yö oli taas sitä ja tätä.. Rauta paino ja kiusas.
Kuukausi kestettävänä viä kantositeen kanssa. Nyt kunnon tsemppaus päälle niin kyllä se siitä.
Ihania ne Oslolaiset ystävät'sairaalan henkilökunta'. Eilen tuli taas viestiä että kohta nähdään ja muista ilmottaa heti kun ootte Osloon päässy ,että täytyy sitten heti nähdä.
Oon niin otettu tästä kuinka paljon ne odottaa tätä meijän menoo sinne.
Vaarilla oli taas aamulla hauskaa kun kerroin että taaas tuli viesti Oslosta. Vaari vaan totes että 'koko sairaala on menny siä yhdestä potilaasta ihan sekasin.' Niinhän ne on vähä tainnu.
Huomenna onkin sit lähtö mökille katsoon toista mummua ja pappaa. Eli isän vanhempia.
9 aikaan aamulla mun sisko ja Hemppa tulee hakeen mut ja sit lähdetään ajaan. Semmonen 4tunnin matka tiedossa. Vaari tossa tänäään nauro että katotaan kauanko mun hermot kestää mökki elämää tän käden kans. Pelkään kyllä vähän pahaa että voi olla ettei kovin kauan. Saas nähä kuinka nopeeta lähden takasin kotiin. Mulla on iso kassillinen jo pakattunu tavaroita. Mukaan lähtee tietty norjalainen kantoside ja toi pehmeempi tuki ja sitten tyyny. Ne viä ison tilan, että paljoo ei taida enään mahtua mukaan.
 |
| Leikkauksen jälkeen heräämöstä osastolle siirtymässä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti